| Etusivu | Historia | Tanssiryhmät | Tilaa esitys | Tanhuankka | Yhteystiedot | Liity jäseneksi | In English |
Helsingin Kansantanssin Ystävät ryHelsingin Kansantanssin Ystävät ry:llä (HKY) on takanaan pitkä perinne. Vaikka yhdistys perustettiin virallisesti vasta vuonna 1964, on sen toiminta ollut käytännössä samaa kuin vuonna 1901 perustetun Suomalaisen Kansantanssin Ystävät ry:n (SKY) toiminta. Kunnallispoliittinen tilanne muuttui 1960-luvulla siten, että aatteellisen yhdistyksen tuli olla joko valtakunnallinen tai paikallinen, mikäli se halusi saada yhteiskunnan tukea. Tästä syystä käytiin kyseisenä aikana ankara kamppailua SKY:n asemasta - SKY oli siihen saakka ollut sekä paikallinen että valtakunnallinen yhdidtys. Tilanne johti siihen, että SKY:n paikallista toimintaa jatkamaan perustettiin uusi yhdistys (HKY) ja valtakunnallinen toiminta keskitettiin SKY:lle. Tällä hetkellä HKY toimii pirteänä helsinkiläisenä kansantanssiseurana. Yhdistyksellä on viime vuosina ollut seitsemän eri harjoitusryhmää: kaksi lasten ryhmää, nuorten ryhmä, kolme aikuisten ryhmää ja senioriryhmä, jotka kaikki harjoittelevat viikottain. Harjoituksissa hankittuja taitoja esitetään suurelle yleisölle erilaisissa tempauksissa, esimerkiksi kansantanssimatineoissa, tantsuissa ja yleisönäytöksissä ym. aina ulkomaita myöten. Suurelle yleisölle järjestetään kesäisin - joka keskiviikkoilta -"lavatanssit" Merimelojien majalla Taivallahdessa merihenkisessä ympäristössä. Yhdistyksemme jäsenet osallistuvat joukolla valtakunnallisiin kesätapahtumiin (pohjoismaiset kansantanssijuhlat Nordlek, SKY:n kesäjulat, jne). Myös ulkomaanmatkat ovat suosittuja. |
Lisätietoa Suomen perinnealueista |
| 2005 © Helsingin Kansantanssin Ystävät ry |