| Etusivu | Historia | Tanssiryhmät | Tilaa esitys | Tanhuankka | Yhteystiedot | Liity jäseneksi | In English |
TanhuankkaTanhuankka 3 / 2000VILKAS KESÄ on takanapäin. HKY suoriutui mainiosti sille asetetuista velvoitteista. Erityistä kiitosta saimme työpanoksesta LAULU- ja TANSSIPIDOT 2000 -tapahtumassa kesäkuun puolivälissä. Kukapa olisi ennakolta uskonut, että meistä irtoa niin paljon tarmoa ja yhteen hiileen puhaltamista kuin mitä todella tapahtui! Kunnialla selvisimme sekä NORDLEKISTA heinäkuun alussa Norjassa kuin myös TANSSIVA TURKU -tapahtumastakin. Erityisen pitkää pinnaa on vaatinut talkootyö KESKIVIIKKOTANSSIEN järjestäjiltä Merimelojien majalla. Teidän työnne kantaa sitä hedelmää, jota tarvitsemme pyörittäessämme seuraa talvisissa riennoissa. SYKSY TUO TULLESSAAN... KESÄN PÄÄTTÄJÄISET la-su 9.-10.9. Järjestetään vanhan tavan mukaan Elohovissa omakustannusperiaatteella. Pikaiset ilmoittautumiset Käthille (347 1398), mikäli aiot vielä mukaan. HARJOITUKSET Alkavat heti syyskuun alussa (Rutistus vikolla 35, muut viikolla 36). Harjoitusryhmätkin ovat entiset, vain Rutistus on vaihtanut harjoituspäivää maanantaiksi ja ohjaajaksi on tulossa Jyrki Lahtinen. Toivomme onnea yhteistyölle! SYYSLYSTIT la 14.10. klo 12.30-16 Maunulan Saunabaarissa. Huom! kirpputori, kysy lisää Käthiltä p. 347 1398. KAUNUALASSA la 28.10. vietämme Simon päivää (PR-esiintyminen), kysele Simo Komulaiselta tai ohjaajilta tarkemmin. HKY:n VAALIKOKOUS to 16.11. Eläintarhan koululla klo 19.30. Tule päättämään yhteisistä asioistamme, nyt siihen on tilaisuus. FOLKLANDIA-riseily 12.-13.1. Varaa paikkasi heti, jos aiot mukaan. Hinta liikkuu noin 400 markan vaiheilla hyttipaikasta riippuen. Matkalla julkistetaan teemavuoden kunniaksi laadittu Katrillikirja Kansanmusiikin Keskusliiton toimesta. HKY JUHLII su 26.11. Syksyn kohokohtana on näyttävät juhlatanssiaiset Balderin salissa. Asusteena juhla- tai tumma puku. Tanssiaisten ohjelmistoa harjoitellaan to 23.11. Eläintarhan koululla klo 19.30 alkaen. Juhlatanssiaiset alkavat klo 19.00, varaa itsellesi ja tuttavillesi liput ajoissa, koska Balderin sali on pieni! MUUTA MUISTETTAVAA OHJAAJAT HUOMIO! Käyttämättä jätetty koulun harjoitusvuoro on ehdottomasti peruttava etukäteen, muutoin kaupunki velottaa siitä 300 mk! HUVITOIMIKUNTA kokoontuu piakkoin. Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä Käthiin p. 347 1398. HELSINGIN KANSANTANSSIN YSTÄVIEN TUKI ry Tämän uuden sisaryhdistyksemme osoite on Läkkisepäntie 13, 00620 Hki (puh.joht. Tuulikki Kari c/o SART Oy, p 588 2309) ja se on päässyt kesän aikana viralliseen rekisteriin. AKTIIVISTA SYYSKAUTTA toivottaa HALLITUS |
2004 Tanhuankka 4 Tanhuankka 3 Tanhuankka 2 Tanhuankka 1 2003 Tanhuankka 4 Tanhuankka 3 Tanhuankka 2 Tanhuankka 1 2002 Tanhuankka 4 Tanhuankka 3 2001 Tanhuankka 5 Tanhuankka 3 Tanhuankka 1 2000 Tanhuankka 3 Tanhuankka 2 Tanhuankka 1 1999 Tanhuankka 4 Tanhuankka 3 |
| 2005 © Helsingin Kansantanssin Ystävät ry |