Tanhuankka

Tanhuankka 5 / 2001

HYVÄ TANHUANKAN LUKIJA!

HKY täyttää tänä syksynä 37 vuotta. Se on jo sinänsä kunnioitettava ikä. Mutta toimintamme on käytännössä jatkoa vuonna 1901 perustetulle SUOMALAISEN KANSANTANSSIN YSTÄVÄT ry:n toiminnalle. näin olleen meidänkin juuremme ulottuvat tänä vuonna 100 vuoden taakse.

KIITOS kaikille HKY-läisille mukanaolosta juhlilla. Teidän panoksenne oli ratkaiseva juhlien onnistumiselle kaikissa sen eri vaiheissa heti Ulaanin näyttelystä (5.10.) aina sunnuntai-aamun siivoukseen (14.10.) asti.
Erityisosaamista nähtiin varsinkin Pääjuhlassa (postikorttitanssit) ja Illanvietossa, jossa lipunmyynnist, järjestysmiehistä ja näyttöryhmästä alkaen HKY esiintyi edukseen.
Illanvieton ainoa kilpailulaji Tikkuristi-kisa kääntyi myös HKY:n voitoksi: Dima Tsvetkov oli ylivoimainen voittaja ja hän edustaa Rutistusta, onneksi olkoon!

YSTÄVIEN KILTA piti illanvieton aikana alkupoloneesin jälkeen ensimmäisen yleisen kokouksensa Jussi Hujasen johdolla. Asiat sujuivat savolaisen lupsakkaasti, vaikkakin seinän takaa salista kuuluva musiikki häiritsi puhetta.
Kiltalaisia kehotettiin osallistumaan ainakin seuraviin kansantanssitapahtumiin
- Purpurirymän pikkujoulujuhla Taivallahden koululla ke 5.12. klo 17.30 (nyyttärit)
- HKY:n joulujuhla Solheimissä Malmilla la 15.12. klo 14.00
- HKY:n kevätmatinea su 23.3. klo 14.00 Käpylän työväentalossa Vipusentie 19.
- SKY:n Kesäjuhlat "Pielisen Polokka" 14.-16.6.2002 Lieksa. Sinne suunnitellaan useampipäiväistä kesäretkeä.

Kaikista näistä tilaisuuksista saa lisätietoa Jussi Hujaselta p. 09-302 993 tai 050-599 3111, kysele lisää!

Tämä Tanhuankka postitetaan HKY:n jäsenten lisäksi KILTALAISILLE ja heitä pyydetään maksamaan HKY:n tilille ensi vuonna 5€ (v.2002) postituskulujen kattamiseksi.

HKY:n TULEVA OHJELMAA

3.11.01 Vieraillaan jälleen Kaunialassa

15.11.01 HKY:n vaalikokous Eläintarhan koululla klo 19.30

15.12.01 Seuran pikkujoulu Solheimissä Malmilla klo 14.00 (joulupukki?, arpajaiset)

28.2.02 HKY:n vuosikokous Eläintarhan koululla klo 19.30

23.3.02 Kevätmatinea Käpylän työväentalossa Vipusentie 19 alkaen klo 14.00 (arpajaiset)

Seuraavissa Tanhuankoissa lisää yhdistyksen toiminnasta!

VUOSI 2002 = €

Kysymys:
Paljonko HKY:n jäsenmaksu on ensi vuonna €uroissa??
Vastaus:
Asia päätetään to 15.11.01 Eläintrarhan koululla, Sinäkin voit tulla vaikuttaa siihen!
2004
Tanhuankka 4
Tanhuankka 3
Tanhuankka 2
Tanhuankka 1
2003
Tanhuankka 4
Tanhuankka 3
Tanhuankka 2
Tanhuankka 1
2002
Tanhuankka 4
Tanhuankka 3
2001
Tanhuankka 5
Tanhuankka 3
Tanhuankka 1
2000
Tanhuankka 3
Tanhuankka 2
Tanhuankka 1
1999
Tanhuankka 4
Tanhuankka 3